torstai 25. heinäkuuta 2013

Lähes 1600 synnytystä vuodessa

Viimeinen tutustumiskohteeni oli synnytyssali. Samaan yksikköön kuuluu myös äitiyspoliklinikka, naistentautien poliklinikka sekä synnyttäneiden vuodeosasto 8b. Vastasyntyneiden teho-osasto ei kuitenkaan kuulu samaan yksikköön, vaikka sijaitsee 8b osastolla.

Vuodessa synnytyksiä on 1500-1600 ja vuorokaudessa synnytyksiä voi olla nollasta kymmeneen. Synnyttäviä on koko Kymenlaakson alueelta. Lisäksi maahanmuuttajien sekä Venäläistaustaisien synnytykset ovat lisääntyneet. Kieliasioitten kanssa on kuitenkin pärjätty hyvin.

 Äidit ovat laittaneet nuppineulan sen maan kohdalle mistä ovat kotoisin. Synnyttäjiä on siis ollut eri puolilta maailmaa.

Kätilöitä osastolla on paikalla koko ajan kolme ja heidän lisäkseen yksi päivystävä lääkäri. Hoitajien omasta toiveesta työtä tehdään kahdessa vuorossa: aamuvuoro on 7-19.45 ja yövuoro 19.30-7.15. Näin synnyttävän äidin kätilö ei vaihdu koko ajan. Tähän systeemiin ovat niin hoitajat kuin asiakkaatkin tyytyväisiä.

Kivunlievitykseen on useita keinoja. Lääkkeettömiä kivunlievityskeinoja ovat asennot, liikkuminen, apuvälineet esimerkiksi säkkituolit sekä jumppapallot, amme, jossa äiti voi olla, lämmin viljasäkki, jonka voi laittaa selän alle tai mahan päälle sekä aquarakkulat. Lääkkeettömien kivunlievityskeinojen lisäksi suun kautta voidaan antaa tehokkaita kipulääkkeitä. Käytetyimpiä kivunlievitysmenetelmiä on ilokaasu. Näiden lisäksi on erilaisia puudutuksia, joihin epiduraalipuudutuskin kuulu. Yhteistyötä tehdään leikkausyksikön kanssa, sillä keisarinleikkaukset tehdään leikkaussalissa.

Amme, jossa äiti voi lämpimässä vedessä lieventää kipuja.

Synnytyssaleja on sairaalassa 5.  Vauvaa seurataan synnytyssalissa vähintään kaksi tuntia synnytyks
en jälkeen, josta äiti ja lapsi sitten siirtyvät vuodeosastolle. Kätilö toimii pääsääntöisesti itsenäisesti synnytyksessä äidin tukena, mutta tarvittaessa lääkäri on apuna synnytyksessä. Mikäli vauva syntyy yllättäen kotona tai matkalla sairaalaan, lähtee kätilö ambulanssin mukana auttamaan äitiä synnytyksessä. Ennalta sovittuja kotisynnytyksiä ei kuitenkaan tehdä.
Jos vauvan tilassa on synnytyksen jälkeen jotakin poikkeavaa, viedään hänet virvoitteluhuoneeseen. Siellä
tutkitaan onko hoidolle tarvetta.             


Synnytyssali

Virvoitteluhuone

Kätilö tekee äidille kaksi ultraäänitutkimusta raskauden aikana, mikäli raskaudessa ei ole mitään
poikkeavaa. Vuodessa tehdäänkin noin 3200 kätilön tekemää ultraäänitutkimusta. Lisäksi lääkäri tekee tutkimuksia tarvittaessa. Lääkärin sekä kätilön tekemiä ultraäänitutkimuksia on yhteensä n. 8000 vuodessa. Äitiyspoliklinikka onkin Kotkan neljänneksi suurin poliklinikka käyntimääriltään.

Kätilöiden tilanne on tällä hetkellä kohtalainen eikä suurempaa pulaa ole. Pääasiassa työskennellään iloisten asioiden parissa, mutta mikäli raskaudessa tai synnytyksessä tulee vastoinkäymisiä, on se rankkaa niin perheelle kuin kätilöllekin. Ilmapiiri on kuitenkin iloinen ja rauhallinen. Ja pienet vauvat, joita pääsin näkemään, olivat tietysti todella suloisia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti